25.01.2012 VPK harjoittelee nyt uudella paloasemalla
 Kylmäsuojausharjoitus järjestetään kaksi kertaa vuodessa.


Kittilän VPK:n hälytysosaston viikoittaiset harjoitukset ovat alkamassa. Kahdeksan joukosta osallistuu tänään savusukellustestiin. Loput noin 30 hengen porukasta lähtevät harjoittelemaan kylmäsuojausta.
Kylmäsuojausta demonstroidaan pystyttämällä suuri teltta, johon lämpöä johdetaan putken kautta kylmäsuojaus-
kärryssä olevan putken avulla.
– Telttoja käytetään suuronnettomuustilanteissa, esimerkiksi linja-auto-onnettomuuksissa, kun useita ihmisiä täytyy pelastaa nopeasti lämpimään, kertoo kouluttaja Petteri Lakso.
Isossa porukassa teltta on nopeasti pystyssä ja lämpimänä. Samalla on hyvä harjoitella myös loukkaantuneiden pukemista makuupussiin ja erillisten Heat it -lämmittimien asentamista antamaan suojaa kylmältä. Juho Kuosmanen sujahtaa makuupussiin. Hänet autetaan paareille ja kannetaan suojaan telttaan.
Harjoitus sujuu keskittyen, mutta koko ajan hurtin huumorin säestämänä. Jo parisenkymmentä vuotta VPK:n toiminnassa mukana ollut Mari Koivisto on ollut pelastamassa muun muassa liikenneonnettomuus- ja rakennuspalotilanteissa. Koivisto kiittelee porukan hyvää henkeä.
– Halu auttaa on se, mikä meitä kaikkia yhdistää.
Hälytysmäärät kasvussa
Kittilän palokunnan pelastustoiminta toimii käytännössä vapaapalokunnan varassa. Vakituista henkilökuntaa asemalla on vain kolme. VPK:n puheenjohtaja Pekka Lehdon mukaan tilanne vaatii jäseniltä venymistä, kun hälytysmäärät ovat kasvussa.
– Kittilän kokoisessa kunnassa vapaapalokunnan varaan rakentuva toiminta on poikkeuksellista. Siksi reservi voisi aina olla suurempi, ja uutta verta otetaan enemmän kuin mielellään.
Lehto painottaa, että VPK-toimintaan liittyäkseen ei lähtötaitoja juuri vaadita. Asenne ratkaisee. Koulutus ja välineet tulevat niin sanotusti talon puolesta. VPK:hon voi liittyä tulemalle viikkoharjoituksiin.
– Ja vanhemmille vinkki, että jos vaikka lasten jääkiekkokamppeitten hankinta mietityttää kalleudessaan, niin kannattaa harkita, toisiko lapset palokunnalle. Tämä on ilmainen harrastus. Välineet saa ilmaiseksi, ja jossakin vaiheessa tästä alkaa saamaan korvaustakin.
16-vuotiaat Sonja Vähäkangas, Miia Jokiniemi ja Janita Rauhala ovat harrastaneet vapaapalokuntatoimintaa pari vuotta. Harrastus on koukuttanut mukaan, ja hälytysosastoharjoitusten lisäksi he osallistuvat nuoriso-osaston toimintaan.
– Tämä on vain niin mukavaa hommaa, he tuumaavat, kun kylmäsuojaus-
ta varten pystytetty teltta on saatu purettua.
Kittilän VPK toimii kolmessa hälytysosastossa Kittilässä, Sirkassa ja Raattamassa. Palokuntaan pääsee tutustumaan 112-päivänä 11.2., kun Kittilän asemalla on avoimien ovien päivä.

Tiina Haapala