Kittiläläiset olisivat valinneet presidentinvaalien toiselle kierrokselle Paavo Väyrysen (kesk.) ja Sauli Niinistön (kok.). Väyrynen sai Kittilässä äänistä 42,2 ja seuraavaksi tullut Sauli Niinistö 21,1 prosenttia. Väyrysellä oli etumatkaa Niinistöön 754 ääntä. Muualla Tunturi-Lapissa toiselle kierrokselle olisi lähtenyt muuten sama kaksikko, mutta kolarilaiset olisivat halunneet toiselle kierrokselle Niinistön sijaan toisenkin Paavon, Paavo Arhinmäen (vas.). Kittilässä Arhinmäki sai ääniä kolmanneksi eniten. Valtakunnallisesti eniten ääniä sai Sauli Niinistö, jonka osuus äänistä oli 37 prosenttia. Toiselle kierrokselle päässyt Pekka Haavisto (vihr.) keräsi äänistä 18,8 prosenttia jättäen taakseen Paavo Väyrysen ainoastaan 1,3 prosenttiyksikön erolla. Haavisto sai Kittilässä 343 ääntä eli 9,6 prosenttia äänistä. Tunturi-Lapissa Haaviston äänisaalis oli hiukan korkeampi, 10,6 prosenttiä äänistä, ja koko Lapissa 11,2 prosenttia. Äänestysprosentti oli Kittilässä 71 prosenttia, mikä jäi 2,7 prosenttiyksikköä koko maan äänestysaktiivisuudesta. Kittilässä äänestettiin nyt 2,3 prosenttiyksikköä laiskemmin kuin vuoden 2006 vaaleissa. Yhteensä äänensä antoi 3567 kittiläläistä, ja 1438 jätti äänioikeutensa käyttämättä. Viime eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus oli Kittilässä heikompi, 64,7 prosenttia. Vilkkaimmin äänestettiin Itäinen- ja Pohjoinen II -äänestysalueilla eli Kiistalan ja Raattaman koulujen äänestyspaikoilla, joissa äänensä kävi antamassa 79 prosenttia äänioikeutetuista. Myös Läntisellä äänestysalueella eli Kaukosen koululla äänestettiin yhtä vilkkaasti. Vähäisintä äänestysinto oli Eteläinen II -alueella eli Lohinivan kylätalon äänestyspaikassa, jossa 67,5 prosenttia käytti äänensä. Kittilässä suurin osa, 40,2 prosenttia äänioikeu-
tetuista äänesti ennakkoon. Valtakunnallisesti enemmistö äänesti vasta varsinaisena vaalipäivänä.
Miika Sirkiä

|