Hellevi ja Veli Tuovinen ovat huomenna ja ylihuomenna mukana aikuisten tanssiaisissa Levillä. Kittilän ihmisten järjestämiin tanssiaisiin pääsevät vain 65 vuotta täyttäneet. – Luin tapahtumasta lehdestä ja päätin heti, että tuonne me menemme, Hellevi Tuovinen muistelee. Tanssimista rakastavilta Tuovisilta löytyy heidän omien sanojensa mukaan sopiva vaatetus tanssiaisiin, mutta tarkkaan ei ole asuja vielä valittu. Itse tanssimista Tuovisten ei ole tarvinnut harjoitella juurikaan, sillä he ovat harrastaneet tanssia kymmeniä vuosia. – Ei sitä enää treenata, vanhoilla taidoilla mennään, Hellevi Tuovinen kertoo. – Pitäähän se vielä kuntoa kuitenkin treenata, lisää pyöräilyä harrastava Veli Tuovinen. Viikonlopulta pari odottaa tuttujen näkemistä ja tanssiaispaikkana toimivan Summitin näkemistä. – Ensin emme meinanneet hotelliin mennä, mutta sitten päätimme, että voisihan sitä sielläkin yöpyä. Erityisesti odotan tuttujen näkemistä, Hellevi Tuovinen kertoo. Yöpyminen ja ruokailut kuuluvat tanssiaisten ohjelmaan, ja Tuoviset olettavat sen houkuttelevan paikalle hyvin väkeä. – Kyllähän sinne on melko paljon ihmisiä tulossa, mitä nyt olen muita puhutellut, sanoo Hellevi Tuovinen. – Ja kyllä Kittilässä eläkeläisiä riittää, Veli Tuovinen jatkaa.
Anssi Tapio
Lue lisää Kittilälehdestä! |