01.09.2010 Uusi apteekkari valittaneen 
marraskuussa

Kittilän apteekkilupaa on hakenut 22 ihmistä.
Apteekkilupa julistettiin haettavaksi heinäkuun lopulla, sillä nykyinen apteekkari on itse luopunut Kittilän apteekkiluvasta ja Sirkan sivuapteekkiluvasta. Luvan myöntää Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Hakuaika päättyi 20. elokuuta.
Yleensä apteekkiluvan myöntämiseen menee pari kolme kuukautta hakuajan päättymisestä, kertoo yliproviisori Sami Paaskoski Fimeasta. Kittilän uuden apteekkarin nimi olisi siis selvillä loppuvuodesta, arviolta marraskuussa.
– Vanha apteekkari on velvollinen pitämään apteekkia, kunnes uusi aloittaa. Uudella apteekkarilla on valinnan jälkeen vuosi aikaa ottaa apteekki haltuunsa.
Päätökset ovat valituskelpoisia, ja valitukset voivat pitkittää prosessia noin vuodella. Paaskosken mukaan päätöksistä valitetaan silloin tällöin ja hallinto-oikeudet käsittelevät valitukset noin kymmenessä kuukaudessa.
Apteekkiluvan myöntämisen yhteydessä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus ratkaisee myös oikeuden pitää sivuapteekkia Sirkassa. Sivuapteekkilupaa ovat hakeneet kaikki Kittilän luvan hakijat yhtä lukuun ottamatta.
– Sivuapteekin pitäminen on apteekkarista kiinni. Se ei ole velvollisuus vaan oikeus, josta voi luopua koska tahansa yksipuolisella ilmoituksella, Paaskoski kertoo.
Hänen mukaansa sivuapteekin tulevaisuus näyttää kuitenkin varmalta, sillä hänen tiedossaan ei ole, että hakijat aikoisivat luopua siitä.


Päivi Tohmo