Aiemmin jokainen terveydenhoitaja vastasi Kittilässä oman alueensa ihmisistä vauvasta vaariin. Nyt työt on jaettu alueiden sijaan elämänkaaren mukaan perhe-, koulu- ja aikuistiimeihin, ja samassa kylässä asuva lapsi asioi siis eri terveydenhoitajan kanssa kuin ikäihminen.
Muutos liittyy toukokuussa voimaan tulleeseen terveydenhuoltolakiiin. Pelkästään lain vuoksi työnjakoa ei kuitenkaan muutettu, vaan taustalla oli aito tarve uudistaa työtä ja parantaa palveluja. Terveydenhoitajat kokivat, että heidän työnkuvansa on niin laaja, etteivät he ehdi paneutua esimerkiksi perheiden asioihin riittävästi. – Laskimme, että olisimme tarvinneet vähintään kolme terveydenhoitajaa lisää, Eija Takalokastari kertoo. Uudistuksen myötä saatiin kaksi uutta terveydenhoitajaa, Marja Rauhala ja Merja Piekkari, ja nyt terveyskeskuksessa työskentelee kaikkiaan seitsemän terveydenhoitajaa. Suuri muutos on myös se, että kotisairaanhoito siirrettiin terveydenhoitajilta kotihoidon alaisuuteen. Aikaa pitäisi nyt jäädä entistä enemmän esimerkiksi neuvolassa koko perheen hyvinvoinnista huolehtimiseen ja koulussa lasten ja nuorten kuuntelemiseen, ennaltaehkäisevään työhön ja lain velvoittamien laajojen tarkastusten hoitamiseen perusteellisesti. Terveydenhoitaja ehtii paremmin sivukylien kouluille, ja vanhusneuvolatoimintakin tarkastuksineen voidaan polkaista jälleen käyntiin.
 |
Aikuistiimin terveydenhoitajat Merja Piekkari (vas.) ja Anne Vierelä
tekevät työtä nuorten, aikuisten, työttömien ja ikäihmisten parissa.
|
– Päällimmäisenä tarkoituksen on ollut parantaa kuntalaisten palveluja ja antaa aikaa perheille, Eija Takalokastari sanoo. – Järjestelyllä on pyritty myös tasavertaisuuteen – että samat palvelut saa samalla tavalla eri puolilla kuntaa. Uudistus voi kuntalaiselle tarkoittaa sitä, että oma terveydenhoitaja vaihtuu. Muutos on suurin aikuisille ja ikäihmisille, kun yhteyttä on otettava oman kylän terveydenhoitajan sijaan aikuistiimiin. Terveydenhoitajat Merja Piekkari ja Anne Vierelä hoitavat nuorten, aikuisten, työttömien ja ikäihmisten terveystarkastukset: he ottavat vastaan, jos esimerkiksi lääkärin vastaanotolle ei pääse, ja lääkäri voi ohjata heidän luokseen esimerkiksi elämäntapakartoitukseen. Myös vanhusneuvolatyö ja muistitutkimukset on keskitetty heille. Jokainen tiimi suunnittelee työtä yhdessä nimettyjen lääkärien kanssa. Tietyt lääkärit myös osallistuvat tarkastuksiin, perhetiimissä Heidi Tanninen ja Minna Rantanen ja koulutiimissä Kim Mänttäri. Työn kehittämisen tukena ovat myös moniammatilliset työryhmät, johon esimerkiksi neuvolassa kuuluu terveydenhoitajien ja lääkärin lisäksi edustaja päiväkodilta ja sosiaalitoimesta sekä fysioterapeutti ja psykologi. Uudistuksen suunnitteluun saatiin rahaa Pohjoisen alueen Kaste-ohjelmasta, jonka tavoitteena on rakentaa yhteinen sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintamallli. Yksi tervey-
denhoitajista teki suunnittelutyötä yhteistyössä muiden kanssa kolme kuukautta vuonna 2010. He laativat kolme erilaista vaihtoehtoa, ja kuntapäättäjät valitsivat siitä nyt voimaan tulleeen. Tarkempi työnjako, yhteystiedot ja puhelinajat löytyvät kunnan internetsivulta ja tuoreesta, joka kotiin jaetusta kuntatiedotteesta. Tutulle terveydenhoitajallekin voi edelleen soittaa, hän ohjaa asian oikealle henkilölle.
Mari Palomaa
|