24.02.2010 ”Meidän työtämme arvostetaan!”

Kittilän vanhainkoti ja Henkiikö ry on palkittu La Carita -säätiön tunnustuspalkinnolla viime viikolla.
Kittilän vanhainkodissa annetaan vanhuksille yksilöllistä ja hyvää perushoitoa suurella sydämellä. Erityisen tärkeänä työyhteisössä pidetään asukkaiden henkistä hyvinvointia, palkintoperusteluissa sanotaan.
Raadin valinnassa korostui erityisesti Henkiikö-yhdistys, jonka kerrotaan antavan uudenlaista oivallusta ja jonka toiminta on luonut työyhteisön hyvän yhteishengen.  
– Kyllä tämä tunnustus yllättäen tuli 22 vuoden työn tuloksena – ja oikeaan osoitteeseen, Henkiikö ry:n varapuheenjohtaja Pirkko Palosaari kertoo.
Vanhainkodin työntekijät kertovat aikaisemmin ihmetelleensä, mistä jotkut työyhteisöt palkintonsa saavat, ja missä heidän omansa viipyy. Vanhainkodilla työskentelevä Minna Bruun huomasi Suomen lähi- ja perushoitaja liitto SuPerin jäsenlehdestä ilmoituksen vuosittaisesta kilpailusta, jossa oli viimeinen hakupäivä.
– Ajattelin, että tämähän on juuri meille tarkoitettu.
Bruun laittoi tiedot menemään, ja palkinto pokattiin viime viikolla SuPerin opintopäivillä Helsingissä.
SuPerista kerrotaan, että tänä vuonna kilpailun hakijoiden taso oli erityisen korkea. Hakijoita oli kaikkiaan 38, ja palkinto myönnettiin Kittilän lisäksi Sauvon palvelukeskuksen hoivaosastolle.   
Henkiikö ry on vapaaehtoinen henkilökunnan järjestö, joka on perustettu vanhusten ja henkilökunnan viihtyvyyden ja virkistyksen tukemiseksi. Pohjatyön yhdistykselle on tehnyt entinen vanhainkodin johtaja Tuula Hilli.
Myös omaiset ovat ottaneet yhdistyksen kiitoksella vastaan, ja Henkiikö ry saa varoja talkootyön lisäksi yksityisten lahjoituksilla.
Yhdistys on järjestänyt vanhuksille muun muassa retkiä ja konsertteja.
– Ennen retkelle pääsivät monet asukkaat, mutta nyt vanhukset ovat huonommassa kunnossa, Palosaari kertoo.
Reissuja tehdään Palosaaren mukaan edelleen, mutta ne ovat aiempaa lyhytkestoisempia. Myös konsertit ja muut viihdykkeet pyritään tuomaan paikan päälle.
– Pelimannikuoro ja Kairan laulajat ovat tulleet aina kun on pyydetty. Myös yritykset ovat tukeneet meitä esimerkiksi arpajaispalkinnoissa, Palosaari kiittelee.

Miika Sirkiä

Lue lisää Kittilälehdestä