25.08.2010 ”Lintumetsälläkin pitää olla valmiina karhunpyyntiin”
Veli-Matti Niemelä pyytää karhua, vaikka olisi hirvimetsällä.


Viikonloppuna alkanut karhunpyynti ei tuottanut tulosta Kittilässä. Koko läntisellä poronhoitoalueella kaadettiin aloituspäivänä yksi karhu.
Myös Veli-Matti Niemelä aloitti viikonloppuna kauan odotetun karhunpyyntikauden. Huomio kiinnittyi tällä kertaa kirkonkylän lähelle Isovaaran alueelle, jossa marjastaja oli tehnyt äskettäin karhuhavainnon. Viikkoa aikaisemmin myös Niemelä onnistui kalareissulla näkemään karhun – toista kertaa elämässään. Ensimmäisellä kerralla hän ampui kontion, nyt Kumputunturin suunnalla metsätiellä astellut karhu ilmestyi viikkoa liian aikaisin. Niemelää se ei harmittanut.
– Hyvät fiilikset jäi, ja kuvasin sitä rauhallisin mielin. Tilanne oli nopeasti ohi.
Niemelä kertoo, että Kittilässäkin karhuja liikkuu joskus lähellä asutusta.
– Viime vuonna oli jäljet Alakittilässä Pasman hallin takana.
Niemelä kertoo pyytävänsä karhua koko pyyntiajan, esimerkiksi hirviä hän metsästää vain karhunpyynnin sivussa.
– Jos on vaikka lintumetsällä, aina pitää olla valmistautunut myös karhunpyyntiin. Mukava se on kuitenkin hirvimetsältä saada verta pakkiin, kun ensin pyydät karhua syksyn etkä saa mitään.
Kittilässä on Niemelän mukaan läntiselle poronhoitoalueelle harvinaisen paljon innokkaita karhunpyytäjiä, ja joka syksy täältä myös saadaan karhu tai pari.
Niemelä kertoo, että hänen isoisänsä on kaatanut 11 karhua. Oman karhunsa Niemelä kaatoi veljensä kanssa lokakuussa vuonna 1997 jäljitettyään eläintä ensin neljä päivää ja 80 kilometriä. Niemelä kertoo kävelevänsä paljon karhun pyynnin lomassa.
– Viime syksynä, lumien tultua jäljitimme karhua 70 kilometriä Puljun erämaassa.
Samoilla jäljillä olivat menneet myös ahma ja susi.
Niemelä kertoo, että karhu tappoi matkallaan neljä poroa, joista metsämiehet tekivät ilmoitukset paliskuntaan.

Lue lisää Kittilälehdestä!

Miika Sirkiä