10.03.2010 Kuntalisää saa maaliskuussa

Neljätoista päivähoitohakemusta on peruutettu sen jälkeen, kun valtuusto päätti kokeilla kotihoidontuen kuntalisää Kittilässä kuluvan vuoden aikana. Lopullista tietoa siitä, miten kuntalisä vaikuttaa päivähoidon tarpeeseen, saadaan syksyn aikana.
Kotihoidontuen kuntalisää saa vanhempi, joka hoitaa omia lapsiaan kotona. Esikoululainen voi osallistua esiopetukseen ja muutkin lapset kerhotoimintaan.
Kuntalisää saa 200 euroa ensimmäisestä lapsesta ja 50 euroa seuraavista lapsista. Se maksetaan Kelan kotihoidontuen hoitolisän yhteydessä. Kuluvalle vuodelle kuntalisään on varattu kunnan budjetissa 77 000 euroa.
Kuntalisää ei tarvitse hakea erikseen. Myös ne perheet, jotka nyt saavat kotihoidontukea ja joiden kohdalla kuntalisän ehdot täyttyvät, saavat sen maaliskuun alusta.
Kuntalisän saamiseen vaikuttavat perheen bruttotulot. Lisää ei makseta, jos kaksihenkisen perheen tulot ovat yli 2435,57 euroa, kolmihenkisen yli 3112,87 euroa tai sitä suuremman perheen yli 3702,41 euroa. Perheen kokoon lasketaan mukaan enintään neljä ihmistä eli vanhemmat ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Lasta, jonka perusteella maksetaan vanhempainpäivärahaa, ei huomioida perheen henkilömäärässä.
Lisätietoja kotihoidontuesta löytyy Kelan internetsivuilta.