10.03.2010 Koivukoti valmistuu syksyksi

Palvelutalo Koivukoti on harjakorkeudessa. Ensimmäisten asukkaiden on tarkoitus muuttaa sinne syyskuun alussa.

Koivukotiin tulee 28 asuntoa. Niistä kaksitoista on tarkoitettu huonokuntoisille vanhuksille, toiset kaksitoista muistihäiriöisille vanhuksille ja loput neljä vaikeasti vammaisille.
– Tänne voi muuttaa sitten, kun katsotaan, ettei pärjää enää muualla, vanhustenkotiyhdistyksen puheenjohtaja Elsa Riekkola kertoo.
Asunnoissa on muun muassa tehty erityisjärjestelyjä pyörätuolia käyttäviä asukkaita varten. Riekkolan mukaan hakemuksia on jo saatu.
– Meillä suunnitteluryhmän jäsenillä on ollut tilaisuus tutustua lähes valmiiseen huoneistoon. Huoneisto vaikutti valoisalta, kauniilta ja toimivalta, hän kertoi harjannostajaistilaisuudessa.
Asuntojen lisäksi rakennuksessa on muun muassa yhteiset oleskelutilat, henkilökunnan tilat ja saunaosasto. Rakennus yhdistyy terveyskeskukseen ruokasalilla.
Tilaa koko rakennuksessa on yli 2100 neliötä.
ARA rahoittaa hanketta
Koivukodin rakennustyöt aloitettiin viime vuoden kesäkuussa. Jos kaikki etenee aikataulun mukaan, rakennusurakka valmistuu reilussa vuodessa ja ensimmäiset asukkaat muuttavat syyskuussa.
Rakennushankkeen kustannukset ovat noin neljä miljoonaa euroa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on myöntänyt hankkeelle reilun 1,3 miljoonan euron rahoituksen. Loput maksaa kunta.
– Koivukodin rakentaminen on erittäin tärkeää, sillä palvelukotiasunnoille on runsaasti tarvetta, Riekkola sanoo.
Vanhustenkotiyhdistys myi viime kesänä kunnalle 45 rivitaloasuntoa ja Metsolan palvelukodin 22 asuntoa. Siihen saakka yhdistys oli merkittävin vanhusten asuntojen rakentaja ja omistaja Kittilässä. Nyt kunnalla on 125 asuntoa vanhuksille ja vammaisille ja vanhustenkotiyhdistyksellä 48.
– Nämä ovat suuria lukuja, mutta kunnan laajuudesta johtuen kotipalvelua on vaikeaa ja kallistakin toteuttaa kunnan äärialueille, Riekkola kertoo.

Päivi Tohmo