 |
|
Bartek Giewont koirineen harjoitteli kilpailua varten vain kaksi kertaa. Retket turistien kanssa ovat pitäneet koirat kunnossa.
|
Kittiläläinen rekikoirayrittäjä Bartek Giewont osallistui tammi–helmikuun vaihteessa arvostettuun Pirena 2010 -koiravaljakkokilpailuun. Kyseessä oli ensimmäinen kerta 11 vuoteen, kun polvivaivoista kärsinyt Giewont osallistui valjakkokilpailuun. Ennen kilpailua Giewontilla oli edessään melkoinen urakka: tuhansien kilometrien ajomatka Espanjaan. Matkaan kului 11 päivää, kun koiria ei Giewontin mukaan kannata kuljettaa kerrallaan yli 300 kilometriä. Kuukauden aikana ajomatkaa tuli autolla yhteensä 13 700 kilometriä. – Lähtiessä oli 37 astetta pakkasta, ja kun tulin Välimerelle, lämpöä oli 16 astetta ja palmut olivat vihreinä, Giewont kertoo. Kilpailu käytiin vuoristossa, jossa olosuhteet olivat Giewontin mukaan varsin talviset. Alempana hotellin ympäristössä oli kymmenen lämpöastetta eikä lainkaan lunta. – Pirena järjestettiin nyt 20. kerran, ja tänä vuonna oli toinen kerta, kun kilpailu pystyttiin järjestämään kokonaan. Esimerkiksi viime vuonna suunnitellusta 400 kilometristä ajettiin vain 141 kilometriä. Kilpailu kesti kaikkiaan kaksi viikkoa, ja se sisälsi 14 etappia ja yhden vapaapäivän. – Nukkumiseen ei jäänyt juuri aikaa. Nukuin kahdessa viikossa keskimäärin viisi tuntia yössä. Pirenaa pidetään rankkana kilpailuna, jossa reitit kulkevat hankalissa vuoristomaisemissa. Giewont kertoo, että reitti nousi paikoin tuhat korkeuserometriä vuoren huipulle yli kahteen ja puoleen kilometriin. Alas valjakot tulivat laskettelurinnettä pitkin. Oman haasteensa toivat kovimmillaan 17 metrin sekuntinopeudella puhaltanut tuuli ja huono näkyvyys. – Se oli rankkaa. Vuoristossa treenanneilla kilpailijoilla oli selvä etu. Meillä on Suomessa hyvin lunta, mutta ei vuoristoa.
Lue lisää Kittilälehdestä! |