 |
Lompololaiset pitävät keskellä kylää sijaitsevaa taloa rumana ja vaarallisena, kertoo Elli Saarinen.
|
Lompolossa sijaitseva ränsistynyt vanha talo on jo pitkään ihmetyttänyt kyläläisiä. Talon naapurissa asuva Elli Saarinen kertoo, että kylällä pidetään pihoista ja rakennuksista muuten hyvää huolta. Kesävieraat, mökkiläiset ja ohiajajatkin pysähtyvät talon kohdalla usein kuvaamaan maisemia, sillä taustalla näkyy Pallastunturi. – Kyllä tästä aina tulee kyselyjä, että miksi tuommoinen ruma talo on keskellä kylää, Saarinen kertoo. Saarisen mukaan talo on myös vaarallinen. Vuosia sitten talon katolta lenteli myrskyn vuoksi kattohuopia nauloineen, ja niitä kyläläiset joutuivat keräämään lähiympäristöstä. – Niitä oli tiellä, pelloilla ja vaikka missä. Piti varoa auton kanssa, ja meidänkin pellollemme niitä lenteli, Saarela muistelee. Talosta sojottaa lautoja ja nauloja, ja ikkunoita on rikki. Talon kuisti on myös lähtenyt irti. – Meillä käy paljon lapsenlapsia kylässä, ja joudun aina varoittamaan heitä menemästä talon lähelle. Onneksi talon ympärillä on niin tiheää pusikkoa, että se hieman estää sen lähelle menemistä. Mitään ei ole vielä sattunut, hän jatkaa. Huonoon kuntoon ajautuneen talon rakentajat kuolivat jo 60-luvulla, eikä nykyisistä omistajista ole kyläläisillä tietoa.
Anssi Tapio
Lue lisää Kittilälehdestä! |