10.03.2010 Kelkkailijat saivat oman harjoitteluareenan

Kittilän Moottorikerhon krossirata sopii hyvin kelkkailun harjoitteluun.

Kittilän Moottorikerho avasi viikonloppuna krossiradan moottorikelkkailijoille.
Moottorikerhon puheenjohtaja Mika Kuusela kertoo, että noin 500 metrin rata on ainakin tämän kauden maksuton.
– Rata on tehty pääasiassa kerhon jäsenille, mutta saa täällä muutkin käydä ajamassa.
Rata on tehty kunnan maanajopaikalle.
– Jos saamme radalle pidemmän sopimuksen, tänne voitaisiin järjestää myös kesätoimintaa.
Nyt radalle ei ole tehty maasta minkäänlaisia kallistuksia, vaan se on muotoiltu ainoastaan lumesta.
Kuusela kertoo, että rata sopii hyvin kelkalla ajon harjoitteluun, reiteillä kun on usein turhan ruuhkaista ja vaarallista. Kilpailuja ei ole tarkoitus pitää ainakaan tänä keväänä.
Kuusela kertoi, että rata on hidas, eli se sopii hyvin nuorille ja aloittelijoille.
– Katsotaan, miten innostutaan ajamaan, jos ensi vuonna tehdään nopeampi rata.
Rata sijaitsee vanhalla maankaatopaikalla noin viisi kilometriä Sirkasta Muonioon päin. Tien varressa on opaste teollisuusalueelle.  
Radalle ei ole toistaiseksi suoraa yhteyttä kelkkareitiltä.

Miika Sirkiä