25.08.2010 Kaukosen jätevedet 
käsitellään paikan päällä
Jätevedenpuhdistamot korvaavat kiinteistökohtaiset saostuskaivot.

Kaukosen jätevedenkäsittely parani viime viikolla, kun kylään asennettiin uusi puhdistamo. Kaukosen vesihuolto-osuuskunnan 
puheenjohtaja Jouni Seppälä kertoo, että kylään asennettiin kaksi 5000 kilon puhdistamoa sekä jakokaivo.
– Kylästä lietteet menevät ensin jakokaivoon ja sieltä puhdistussäiliöön. Jäte käy läpi erilaisia prosesseja, ja lopulta neste laskee ojaan, Seppälä sanoo.
Jäljelle jäävä liete kerätään ympäristökeskuksen luvalla kompostointikenttään, josta se päätyy kyläläisten viherrakentamiseen.  
Kaukosessa on ollut jätevesiä varten viemärijärjestelmä 1970-luvulta alkaen. Kiinteä jäte on kerätty kiinteistökohtaiseen saostuskaivoon, jonka tyhjennyttäminen on ollut asukkaiden vastuulla. Seppälä kertoo, että vanhoja saostuskaivoja on poistettu parin viikon ajan ja työ jatkuu edelleen.    
Kaukoseen tarvittaisiin myös uusi vesipumppu, mutta sopivan paikan etsiminen ja rahoituksen selvittäminen siirtyy Seppälän mukaan syksyyn tai talveen.

Miika Sirkiä