 |
Levi Summitin kongressiassistentti Tuija Vanhanen näyttää, miten
kännykän akun voi ladata pyörää polkemalla. Laskelmien mukaan kännykän
akun voisi ladata reilussa minuutissa. |
Kun helsinkiläispariskunta matkustaa junalla ja bussilla Kolarin kautta Kittilään, menee aikaa 11 tuntia ja 47 minuuttia. Rahaa kuluu 82,50 euroa henkilöltä, energiaa kuluu 450 megajoulea per matkustaja ja hiilidioksidipäästöt ovat 38,4 kiloa per pää.
Tiedot selviävät Levi Summitin ilmastonmuutosnäyttelyn interaktiivisesta päästölaskurista. Tietokoneohjelmaan voi syöttää lähtöpaikan ja määränpään, henkilömäärän ja toivotun kulkupelin. Kone laskee, millä pelillä matka tulisi halvimmaksi ja millä taas nopeimmaksi tai ympäristöystävällisimmäksi. Helsinki–Kittilä-välillä ympäristöystävällisin kahdelle ihmiselle on junan ja bussin yhdistelmä ja halvin on pieni dieselauto. Levin Luontokeskus Oy:n tilaamassa ja tuottamassa näyttelyssä on neljä osa-aluetta, liikenne, asuminen, energia ja ilmastonmuutos. Näyttely antaa muun muassa vinkkejä taloudelliseen ajotapaan ja kertoo eri lämmitysmenetelmistä ja passiivitalon periaatteista. Osa tiedoista järkyttää tavallista kuluttajaa, sillä harva meistä tulee ajatelleeksi, että käytämme puhdasta, juomiseenkin sopivaa vettä keskimäärin 90–270 litraa vuorokaudessa. Tarjolla on myös neuvoja: suihkuttelemalla minuutin vähemmän kuin tavallisesti säästää 12 litraa vettä. Suurin osa tiedoista on suomeksi ja englanniksi kirjoitetuissa seinätauluissa, mutta mukana on myös muutamia interaktiivisia osuuksia. Tietokonepelin avulla voi testata omat kierrättämistaitonsa ja videolta seurata tuulivoimalan pystyttämistä. Lapsille on oma piirustusnurkkauksensa. Summit on laskettanut näyttelyä varten myös oman hiilijalanjälkensä. Energiaa säästetään esimerkiksi energiansäästölampuilla ja sammuttamalla valot aina, kun huone ei ole käytössä. Myös näyttelysalin valot ja tietokoneet sammutetaan iltaisin. Vuoden alusta lähtien talossa on ollut erilliset jätteenkeräyslaatikot. – Siitähän se lähtee, kotitalouksissakin, toteaa kongressiassistentti Tuija Vanhanen. Hän epäilee, että näyttelyä ei voi kokonaan kierrättää, sillä osa infotaulujen tiedoista saattaa vanhentua ennen ensi vuoden syksyä, jolloin näyttely on tarkoitus purkaa Summitista. Keskus on varautunut myös siihen, että osa tauluista joudutaan päivittämään jo näyttelyn aikana. Interaktiivisissa osuuksissa käytettävistä tietokoneista voisi Vanhasen mukaan tehdä yleisökoneita, joista voisi etsiä esimerkiksi tietoa Levistä.
Riitta Muhonen
|