 |
| Heikki Haapamäki haluaisi jäädä Kittilään, mutta perhe on joutunut miettimään myös muita vaihtoehtoja, jos isälle ei ala löytyä työtä. |
Hiihtovalmennuksen laskujen ympärillä käyty jupakka vei yrittäjä Heikki Haapamäeltä toimeentulomahdollisuuden. Haapamäki toivoo kunnalta suoraselkäisyyttä oman maineensa ja asiassa tahriintuneiden virkamiesten maineen puhdistamiseksi. Heikki Haapamäki joutui epäilyjen kohteeksi keväällä 2008, kun julkisuuteen tuli hurjia summia, joita kunnan väitettiin maksaneen hänelle nuorten hiihtovalmennuksesta. Tuolloin puhuttiin 91 000 euron ja
63 000 euron summista vuosina 2006 ja 2007. – Kukaan hiihtovalmentaja ei koskaan ole saanut Suomessa mistään yli 90 000 euroa. Edes päävalmentaja ei voi uneksia sellaisesta, ja tässä on kyse lasten ja nuorten valmennuksesta, Haapamäki sanoo. Poliisi on tutkinut Haapamäen yrityksen kirjanpidon, jonka hän luovutti vapaaehtoisesti heti asian tultua esiin. Todelliset summat ovat hiihtovalmennuksen osalta 18 000 euroa ja 15 000 euroa – mutta toki hän on sen lisäksi tehnyt kunnalle muitakin töitä. Kunta sanoi sopimuksen irti, kun sotku tuotiin julkisuuteen. Uutta työpaikkaakaan ei ole tahtonut löytyä, kun Google-haku Haapamäen nimellä antaa lähinnä rikosepäilyyn liittyviä tuloksia. Asiaan saatiin piste toissa viikolla, kun Lapin kihlakunnansyyttäjä päätti olla syyttämättä rikoksesta Haapamäkeä, liikuntasihteeriä ja sivistystoimen osastopäällikköä. – Onhan tämä ollut pitkä aika, varsinkin pikkupaikkakunnalla. Moni tuntee minut, ja nyt morjestelut ovat lisääntyneet taas. Haapamäelle ei ole jäänyt suurta katkeruutta, mutta koulu on ollut melkoinen.
Lue lisää Kittilälehdestä! |